Paha Koulu

2

Miksi et puhu

Syntymäsi jälkeen karjuit kuin hyeena kuukausitolkulla. Sinulla ei ollut mitään mahdollisuutta kertoa mikä milloinkin otti päähän. Oliko nälkä, kuuma, kylmä, maha kipeä, vaatteissa ikävä muhkura, märkä vaippa vai jotenkin vaan huono päivä. Me vanhemmat kuitenkin kyselimme, sinänsä vastausta odottamatta, että mikäs nyt ja kävimme kaikki vaihtoehdot läpi. Joskus ilmeisesti mikään näistä ei ollut se ongelma. Valvoimme ja olimme pahoillamme kun vauvalla oli kurja olo.

Siinä vaiheessa kun opit puhumaan, tilanne jossain määrin selkiytyi. Tosin monet ratkaisuehdotuksemme eivät kelvanneet. Kun se kaverin lelu vain yksinkertaisesti olisi ollut parempi. Tai sellaiset sukat, joita meillä ei ollut. Liekö tuolta ajalta periytynyt se ajattelutapa, että vanhemmista ei ole mihinkään jos on vaikeuksia.

Sitten sinusta tuli nuori. Sitä mukaa kun olisit osannut yhä selkeämmin kertoa mikä painaa, päätit lopettaa asioista puhumisen. Ehkä sinua hävetti tai et halunnut aiheuttaa vanhemmille huolta tai muuta sotkua. Mietin yhä, mistä moinen huomaavaisuus. Ihan niin kuin emme jo olisi huolta ja unettomia öitä kokeneet. Me olemme työnnelleet sinua aamuyöstä mukulakivikadulla vaunuissa kun pomppiva kyyti tuntui olevan sinusta mukavaa. Me teemme ihan mitä vain puolestasi. Aina.

En tiedä kumpi on pahempaa; se, että näkee lapsensa olevan ahdistunut muttei tiedä miksi, vai se että ei ole huomannut lapsen ahdistusta, ja kuulee siitä silloin kun kaikki roikkuu enää pienen langan varassa. Tai tiedän itse asiassa. Se jälkimmäinen. Se syö äitiä ja isää sisältä. Vaikka meistä ei olisi ollut mihinkään, olisit silti kertonut. Olisit edes antanut meille mahdollisuuden käydä kaikki keksimämme ratkaisukokeilut läpi, niin kuin vauva-aikanasi teimme. Kerta toisensa jälkeen epäonnistuttuaan ihmisillä on sisäsyntyinen taipumus alkaa keksiä päättömyyksiä ja niistä ovat usein syntyneet ne kaikkein parhaat ratkaisut.

Jaetun tuskan tapauksessa ihan peruslaskusäännöt ovat voimassa. Nollaan et koskaan pääse vaikka kuinka monella jakaisit mutta kyllä sitä tuska-arvoa paljon silti pienentää voi. Vauvana toteutit tätä tehokkaasti kun jaoit pahan mielesi koko junavaunulle. Luulen tosin, että pienemmälläkin jakajalla olisit silloin pärjännyt. Ihan koko maailma ei edelleenkään jaksa kuunnella huoliasi, mutta ihan läheltä löytyisivät ne, jotka varmasti jaksavat.

admin2 • 2014-11-02


Previous Post

Next Post

Comments

  1. yks vaan 2014-11-07 - 22:23 Reply

    Kiusatulle kuuluu kaikki maailman rakkaus, ja enemmänkin.

  2. yka vaan 2014-11-08 - 10:29 Reply

    Olen sikäli eri mieltä, että jos jotakuta meidän yhteisessä maailmassamme kiusataan, niin hänen huolensa totta totisesti kuuluvat meille kaikille. Kiusaaminen on yhteisön ongelma ja siksi koko yhteisön kuuluu myös kantaa huolta kiusatuista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista / Pakollisissa kentissä on * merkki

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>