Paha Koulu

Comments

  1. Nimetön 2015-08-04 - 21:42 Reply

  2. Helppo elämä 2015-08-15 - 00:15 Reply

    Minua on kiusattu vähän samalla tavalla kuin Sivuutettua. Pojat inhosivat ja haukkuivat rumaksi. Koulunkäynti oli todella hankalaa, koska meidän luokassa oli oikeasti häiriköitä. Läksyjenkin tarkistamiseen meni helposti kokonainen tunti. Tunsin itseni inhottavaksi. Kyllä kahdeksan vuoden koulukiusaaminen on jättänyt jälkensä minuun ja mietin joskus millainen olisin, jollei minua olisi kiusattu. Kotoa en saanut tukea vaan sain kuulla vanhemmiltani: ”Riitaan tarvitaan aina kaksi” ja ”Mitä pahaa sinä olet tehnyt sitten, kun sinua niin kiusataan”. Olin tuolloin noin 11-vuotias. Kotona väkivalta loppui siihen kun soitin poliisit kotiin.
    Pahinta minusta kiusaamisessani oli se, että se muutti olemustani ja käyttäytymistäni koulussa. En oikein tunnistanut itseäni koulussa, olin siis joku muu. Kun pääsin kotiin sain olla jotenkin oma itseni, mutta en vain kelvannut kotonakaan omana itsenäni. Siskoni oli tärkeä noina aikoina, mutta lapsena olisin tarvinnut aikuisen tukea.

    Minulla nykyisin menee paremmin. Mutta vieläkin aikuisena minun pitää muistuttaa itselleni olen tärkeä ja arvokas. Se ei ole helppoa.

1 2 3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista / Pakollisissa kentissä on * merkki

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>