Paha Koulu

19

Kiusaajan vanhemman puheenvuoro

 

Alakouluikäinen lapsemme on saanut koulukiusaajan leiman. Temperamenttisen ja tulisieluisen luonteensa vuoksi myös lastamme tahallisesti ärsytetään. Herääkin kysymys, kuka lopulta on kiusaaja ja kuka kiusattu? Kiusaamista emme hyväksy, mutta kiusaaminen ilmiönä on monimuotoinen ja vaatisi aina tarkkaa selvittelyä tilanteiden sekä tapahtumien kulusta oikeudenmukaisen ratkaisun saavuttamiseksi. Lapsemme koulu on kivakoulu, jossa ristiriitatilanteissa tulisi välejä selvitellä ns. kivakoulutiimissä. Kivakoulutiimin perustaminen tuntuu kuitenkin kivakoulussamme olevan varsin opettaja kohtainen. Kun naapuri luokassa tiimiin joutuu pienestäkin ristiriidasta, vierusluokassa ei tällaiseen ole opettaja halunnut / viitsinyt / katsonut tarvetta, vaikka tarvetta todella olisi. Näin on käynyt myös lapsemme tapauksessa, eli riitoja ja kaveruussuhteen vahvistamista ei ole käsitelty kivakoulun mukaisin keinoin ja rangaistuksin. Kiusaaminen jatkuu, eikä kivakoulu tällaisenaan ole toimiva. Keskustelua kiusaamisesta on kotona useasti käyty, mutta mielestäni ongelmaan tulisi konkreettisesti puuttua siellä, missä ongelmia ilmenee, eli koulussa.

Puollan pahakoulu- ajatuksen mukaista rangaistusten koventamista kiusaajille, mutta luokalle jääminen ei välttämättä palvele tarkoitusta. Kiusaaja on usein jopa ikätasoaan kypsempi, älyllisempi ja vaatii omaa älyllistä tasoaan vastaavaa eriytettyä motivoivaa opetusta / tehtäviä koulumotivaation ylläpitämiseksi. Kiusaaja saattaa kokea koulun tyhmäksi, helpoksi eikä haasteet vastaa hänen tasoaan. Tällöin kiusaaja turhautuu, joka näyttäytyy ikävänä, ei hyväksyttynä käyttäytymisen häiriönä. Luokalle jääminen pahimmillaan lisää turhautumista, eikä näin paranna, vaan jopa pahentaa kiusaamista sekä vähentää jo ennestään alhaista koulumotivaatiota.

Kiusattu voi myös olla ärsyttävä ja ärsyttää tiedostamatta tai jopa provosoida ympäristöään tahallisesi. Edelleen kiusaaminen ei ole hyväksyttyä, mutta kiusattu ei myöskään voi piiloutua provosoivan käytöksensä taakse, vaan tulisi myös osaltaan ymmärtää seuraamukset häneen kohdistuneesta kiusaamisesta.. Erityisen hankalaksi tilanne muuttuu, jos vanhemmat eivät näe kiusatun lapsensa provosoivaa käytöstä, vaan pitävät lastaan pulmusena. Vika on vaan yksiselitteisesti kiusaajassa.  Tärkeintä olisikin rehellisesti käsitellä asiaa molmman näkökulmasta ja kertoa sekä kiusatulle että kiusaajalle, mitkä ovat ne virheet omassa käytöksessään, joita pitäisi pystyä muuttamaan toisen ärsyttämisen ja kiusaamisen lakkaamiseksi.

Myös vanhemmat saattavat olla itse kiusaajia, vahvistaessaan omalle lapselleen tämän olevan ”pulmunen” ja kiusaajan yksipuolinen ”pahapoika” ja ”hirviö”. Vanhemmat ryhtyvät myös kiusaajiksi itse silloin, jos he julkisesti herjaavat, nimittelevät ja lietsovat pelkoa sekä hätäännystä kiusaajaa kohtaan lapselleen sekä luokan muille vanhemmille. Kiusaamista on myös kieltäytyä vaativista toimenpiteistä lasten (kiusattu-kiusaaja) välillä, vedoten siihen, että lapsi pelkää liiaksi kiusaajaansa ja tämän vanhempiaan, eikä siksi uskalla kohdata kotona tai koulussa välien selvittämiseksi. Lapsemme kohdalla olemme törmänneet tällaiseen vanhempien kiusaamiseen, joka suorastaan estää tilanteen muutosta parempaan. Herää kysymys, miksi lapsi pelkää kiusaajan vanhempaa? Todella pelätessään vai jopa siksi, että joutuisi tunnustamaan vanhemmillensa jotain, jota ei ole tähän mennessä tunnustanut. Joutuisi rehellisesti kertomaan myös itse ärsyttävänsä, eikä näin olisikaan itse niin syytön pulmunen kuin vanhemmilleen on uskotellut.

Koulun pitää puuttua napakasti ja konkreettisesti kiusaamiseen. Selvittämällä tilanteet ja asettaa rangaistukset molemmille osapuolille.  Viedä tilanteet loppuun asti aina anteeksipyyntöä myöten. Tähän eivät kaikki opettajat ryhdy, vaan saattaavt olla tilanteihin väsyneitä ja jopa välinpitämättömiä ja antavat siten hiljaisen hyväksynnän kiusaamiselle. Riitapukareiden kaveruussuhteiden vahvistamiseksi keinona voisi olla myös yhteisen ongelmaratkaisun asettaminen (papereiden lajittelu, varaston siivoaminen, tarinan kirjoittaminen, jonkun muun miellyttävän asian ratkaiseminen…). Koulupoliisin vierailu luokissa, kertoen kiusaamisen olevan vakava ja rangaistava teko tms. Eristäytyminen luokasta yksin tai johonkin muuhun luokkaan voisi myös palvella paremmin luokalle jättämisen sijaan. Kiusaamiseen on joka tapauksessa napakasti puututtava eikä mitään osapuolta tule käsitellä silkkihansikkain ja seuraamusten on oltava selkeät.

 

-Katja-

-editoitu kirjoittajan pyynnöstä 22.4.-

admin2 • 2015-04-17


Previous Post

Next Post

Comments

  1. Kiusatun äiti 2015-08-13 - 18:13 Reply

    Näitä kirjoituksia luettuani en taas yhtään ihmettele, että kiusaamista ei saada loppumaan.
    Lainaus Katjan tekstistä : ”Kiusattu voi myös olla ärsyttävä ja ärsyttää tiedostamatta tai jopa provosoida ympäristöään tahallisesi.” MIKÄÄN toistan MIKÄÄN ei anna oikeutta toisen ihmisen kiusaamiseen. Mutta jos kiusaajan vanhemmatkin uskovat aidosti tuollaiseen, niin ei mikää ihme, että kiusaaminen jatkuu ja kiusaaja saa näppärästi myös kiusatun uskomaan, että hän on jotenkin huonompi ja syyllinen kiusaamiseen. Tämän harhaluulon kitkemiseen menee usein loppuelämä.

    Lapseni pitäisi elää tällä hetkellä parasta nuoruuttaan ja tehdä tulevaisuuden suunnitelmia . Sen sijaan hänellä on diagnoosina määrittämätön psykoosi ja edessä varmaan pitkä taival kohti tervehtymistä. Tämä on seurausta 4. – 6. luokalla tapahtuneesta ’kaveri’porukassa kiusaamisesta.

    Kiusattu on ärsyttävä???? En usko silmiäni. Lapseni on empaattinen , ei halua loukuta muita eikä edes lapsena ole koskaan osoittanut mitään väkivaltaisia taipumuksia (usein näkee kun pientkin lapset potkivat, läimivät yms vanhempiaan ja toisiaan). Siinäkö se ärsyttävyys piilee, että miettii kaksi tai kolme kertaa ennenkuin loukkaa muita?? Olisiko hän ollut vähemmän ärsyttävä ja provosoiva, jos hän olisi välillä vetänyt vähän turpaan ja loukannut jatkuvasti sanoillaan muita?

    Ja äiti espoosta: Kiitos kirjoituksestasi! Asia oli hyvin esitetty. Olen sen verran tunteineni mukana tässä, että en pysty ihan kiihkottomasti muotoilemaan asiaani.

  2. trals 2015-09-27 - 10:41 Reply

    Kiusaaminen ei ole koskaan kiusatun vika ja on todella kuvottavaa se, että aloittaja ja osa kommentoijista on halukas vierittämään syyn kiusaamisesta kiusatun harteille ja nämä syyllistävät” kun sen tommoinen” ” kiusatun lapsen provosoiva käytös” heitot vain lisäävät kiusatun syyllisyyttä. Kiusattu nyt tasan tarkkaan tuntee syyllisyyttä ja häpeää kiusamisestaan ja yleensä kiusaamisesta pyritään vaikenemaan ja se halutaan salata vanhemmilta ja opettajilta. Vaikka toki ammattitaitoisen opettajan täytyy huomata ja aistia luokan hierakiset valtasuhteet ja tunnistaa kiusaamistilanteet.

    Olen nyt jo reippaasti yli 30 vuotta ja olin koko peruskouluajan kiusattu. Toki kiusaaminen ei aina ollut aktiivista( pahin vuosi oli 7. luokka), mutta en koskaan ollut arvostettu luokkayhteisön jäsen. Esimerkiksi pari- ja ryhmätöihin pääsy ei aina ” onnistunut” ja hierarkiani luokassa oli kaiketi jotakin ruttopaariatasoa. Iso osa kiusaamista toki selittyi sillä, että olin arka ja epävarma koko peruskoulun ajan. Aikuisiällä kovetin itseni ja en enää myöhemmissä vaiheissa mitään kiusaamista ole kokenut( ehkä sitä ei enää tapahdu yliopistossa), mutta kiusaamisesta jää arpi ja sosiaalisten suhteiden luominen on ollut vaikeaa. Ja keski- ikäistymisen kynnyksellä olen tullut siihen tulokseen, että iso osa työttömyydestäni selittyy kiusaamiskokemuksilla. Olen luonnostanikin jo varautunut, mutta kiusaamiskokemuksen myötä tämä piirre on voimistunut paljon ja mukaan on tullut masennusta ja ahdistusta. Nykyisinhän iso osa työpaikoista täyttyy suhteiden, verkostojen ja kontaktien kautta ja sisäänpäin suuntautunut pidättyväinen ihminen ei ole sitä must have tyyppiä työpaikoilla. Ainoa ihana asia on se, että peruskouluun ei tarvitse enää palata, koska yksi osa vapaaehtoista lapsettomuuttani perustuu myös kiusaamiskokemuksiini. Ja en edes työkuvioissanikaan halua olla missään tekemisissä lasten ja nuorten kanssa. Lapset ja nuoret ovat pahimmillaan puhtaita ilkiöitä.

  3. Entinen kiusattu 2015-11-04 - 13:09 Reply

    Olen samaa mieltä siitä, että roolien yksioikoisuus ja kiusaavan lapsen demonisointi eivät ole hedelmällisiä ratkaisukonsteja. Kysyisin kuitenkin, mitä kirjoittaja tarkoittaa ”provosoimisella”, joka tekisi kiusaamisesta hyväksyttävämpää? Kiusaaminen on ilmiönä usein systemaattista ja toistuvaa, myös ilkivaltaa ja puhdasta väkivallan käyttöä, enkä näe mitään ominaisuutta tai käytösmallia, joka tekisi tällaisesta millään tasolla hyväksyttävää, tai oikeastaan edes ymmärrettävää. On täysin eri asia kaihtaa ikävästi käyttäytyvän lapsen seuraa, kuin esimerkiksi sulkea hänet järjestelmällisesti koko ryhmän ulkopuolelle, tuhota omaisuutta, kyykyttää tai käyttää väkivaltaa.

    Lisäksi minusta on ikävää, että me aikuiset ikään kuin odotamme kiusatulta miltei aikuisen tasoisia sosiaalisia taitoja pohtiessamme, millä tavalla kiusattu itse provosoi, tai millä tavalla saisimme hänen sosiaaliset taitonsa sille tasolle, että hän ei joutuisi kiusatuksi. Hetkinen – entäs kiusaajan sosiaaliset taidot? On meiltä aikuisilta vastuutonta heittäytyä kädettömiksi ja jättää asiaan puuttumatta niillä verukkeilla, että kiusaaja olisi jotenkin ansainnut kiusaamisensa, tai että älykästä kiusaajaa tulisi vain virikkeellistää enemmän, ettei hän vain alkaisi kiusata. Tuolla tavalla osapuolten ominaisuuksiin keskittyen me vain unohdamme puuttua siihen itse kiusaamiseen ilmiönä.

    Huomauttaisin myös Katjalle, että kiusatun pelon kiusaajaa ja hänen vanhempiaan kohtaan selittyminen omalla syyllisyydellä on tilanteeseen nähden melkoista ylianalysointia. Hyvin usein kiusattu välttää kiusaamisen paljastamista nimenomaan siinä pelossa, että se vain pahentaisi kiusaamista. Ja minusta on melko luonnollista, että ehkä pahastikin kiusattu lapsi pelkää kohdata sekä kiusaajansa että hänen vanhempansa yhtenä rintamana, vaikka hänellä olisikin oma vanhempi tukena. Aikuinen on kuitenkin lapseen nähden melkoinen auktoriteettihahmo, joten vieraan aikuisen hiillostaminen voi olla todella pelottava kokemus.

  4. anna-mari 2015-11-07 - 12:10 Reply

    Haluaisin vielä nostaa esiin Katjan maininnan siitä, että asiat pitäisi käsitellä siellä missä ne tapahtuvat. Miielestäni paikka missä lapsen käyttäytymiseen voi eniten vaikuttaa, on koti. Jos vanhemmat sysäävät kasvatus vastuuden tässä asiassa koululle, ei tuloksia synny.

    Jos oma lapseni olisi kiusaaja, tekisin selväksi, ettei semmoinen käyttäytyminen ole sallittua missään olosuhteissa ja vaikka kuinka joku ärsyttäisi. Opettaisin, että omaa käyttäytymistä ei puolustella toisten tekemisillä tai tekemättä jättämisillä. Jos kiusaaminen jatkuisi, ottaisin seuraamukset käyttöön. Ainakin meidän perheessä karkkipäivän ja viikkorahan peruuttamisilla on aikamoinen merkitys ja tätähän ei opettaja voi tehdä. Haluan nimenomaan korostaa vanhemman mahdollisuutta vaikuttaa lapsen käytökseen niin halutessaan. Opettajalla ei ole niin suurta mahdollisuutta lapsen arvomaailman ja käytöksen muokkaamiseen kuin vanhemmilla joita lapsi rakastaa, jopa ihailee ja matkii.

  5. anna-mari 2015-11-07 - 12:32 Reply

    Mielestäni lapsen käyttämään henkiseen väkivaltaan muita kohtaan tulee puuttua samalla vakavuudella kuin fyysiseen väkivaltaan. Eihän toisen ihmisen pahoinpitelyä voi kuitata sillä, että toinen ärsyttää, provosoi tai lapsi on turhautunut. Varmasti kiusaajankin kuunteleminen on tärkeää, mutta on käyttäytymistä jota ei tarvitse ymmärtää ja sallia millään verukkeilla.

  6. M.N. 2016-08-19 - 10:31 Reply

    Ymmärrän aloittajaa täysin. Uhri saattaa itse olla avun tarpeessa ja kannattaisi miettiä, minkälaista apua hän oikeasti tarvitsee, jos pitää tahallaam ärsyttää.

1 2

Vastaa käyttäjälle M.N. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista / Pakollisissa kentissä on * merkki

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>