Paha Koulu

0

Rangaistuksista kiusaamisen uudelleen nimeämiseen

 

On paljon puhuttu koulukiusaamisen kriminalisoinnista. Jos se toteutuisi, mikä sinänsä olisi mielestäni hyvä asia, vastassa olisivat samat ongelmat kuin missä tahansa rikoksen selvittämisessä: tekijän mahdollinen alaikäisyys tekee rangaistuksen mahdottomaksi, rikoksen todeksi toteaminen eli näytön selvittäminen voi olla mahdotonta, syyttäjän mahdollinen esitutkinnan rajoittamispäätös, jos teko vähäinen jne.

Poliisille tehdyt rikosilmoitukset erillisillä nimikkeillä esim. kunnianloukkaus, väärä ilmianto, pahoinpitely jne. eivät toimi koska alaikäisyys on ylittämätön este rangaistuksille, korkeintaan lastensuojeluilmoitus, minkä poliisin on tehtävä, voi jotain vaikutusta saada aikaan mutta vähäistä sekin taitaa loppu peleissä olla. Poliisin oma vähättelevä asenne kun uhri on koulukiusattu on myös omiaan tekemään poliisin mukaan ottamisen melkeimpä haitalliseksi itse kiusatulle. Sovittelumenetelmän kokeneena voin sanoa, että se saattaa aiheuttaa uhrille ainoastaan lisätrauman, ja kiusaajille se on päänsilitys.

Jospa alettaisiin alusta, ihan ilmiön nimeämisestä uudella tavalla. Olen todennut usein, että sillä millä termein ja tyylillä puhutaan on selvä vaikutus siihen, miten asia mielletään ja koetaan ja millaisen arvon se saa. Itse miellän kiusaamisen ensisijaisesti ihmisarvon poistamisena kiusatulta. Kun ottaa huomioon kuinka heppoista on yhteiskunnallisella tasolla ihmisarvon ymmärtäminen ja sen sisäistäminen kaiken toiminnan lähtökohtana ja tavoitteena, koulussa tapahtuva ihmisarvon poistaminen kiusatulta on, uskaltaisin sanoa, marginaalinen ilmiö. Jos ihmisarvoisen kuoleman, ihmisarvoisen vanhuuden, ihmisarvoisen työelämän, ihmisarvoisen sairashoidon, jne puolesta puhuminen on käsittämättömän ajankohtaista ja tarkoituksenmukaista yhteiskunnassa missä vain raha on mittana ja ihminen pelkkä kasvoton hyödyke, ihmisarvoinen koulu on luonnollinen jatkumo keskustelussa yleisesti ihmisarvoisesta yhteiskunnasta.

Laaja, jatkuva ja perusteellinen keskustelu ja toiminta ihmisarvosta kaikilla tasoilla, ei vähiten opettajankoulutuksessa, samoin kuin kaikissa koulutuksissa jossa ihminen on keskiössä, kautta poliittisen keskustelun, hallintotoiminnan, loppuen jokapäiväiseen inhimilliseen kanssakäymiseen olisi mielestäni varma tie kiusaamisenkin minimoimiseen. Nopeita ratkaisuja en näe, pitkäjännitteinen, sitoutunut ja lannistumatonta asennetta vaativa työ ihmisarvon saamiseksi kaiken toiminnan mitaksi on väistämätön edellytys koulussa tapahtuvan ihmisarvon loukkauksen ehkäisemisessä ja hoitamisessa.

-osolemio-

admin2 • 2015-05-02


Previous Post

Next Post

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista / Pakollisissa kentissä on * merkki

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>